Pulkkailu, talviaktiviteettia kaikille

Pulkkailu, talviaktiviteettia kaikille

Pulkkailu on todella hauska koko perheen harrastus talvisin. Usein ajatellaan, että pulkkailu olisi vain lapsille tarkoitettua hupia. Näin ei todellakaan ole, vaan pulkkailu sopii koko perheelle. Eikö olekin mukavampaa hypätä itsekin pulkan kyytiin, kun vain seistä paikallaan kylmässä pakkassäässä. Pulkkamäkeen mahtuvat kaikki vauvasta vaariin ja se on todella kivaa yhdessä koko perheen kanssa.

Yleensä pulkkaa lasketaan muovisella pulkalla, joita voi ostaa talvisin lähes jokaisesta hyvin varustetusta kaupasta. Ennen vanhaan pulkat olivat usein puisia tai niissä oli metalliosia. Muovin yleistyttyä ne olivat helpointa ja edullisinta valmistaa muovista. Pulkkia on monia eri laatuisia ja toiset ovat kestävämpiä kuin toiset. Nykyään niitä saa myös monen eri mallisena ja kokoisena.

Pulkalla on kätevä vetää tavaraa ja niitä käytetäänkin paljon hyödyksi erityisesti alueilla missä tulee talvisin paljon lunta. Niillä voi kantaa kauppakassit autolta talolle tai polttopuut vajalta helpommin talolle. Pulkkaa hyödynnetään monin eri tavoin erityisesti maaseudulla ja omakotitaloissa. Kaupungissa niillä liikkuminen on hieman hankalampaa, sillä monet tiet ovat hiekoitettuja ja hajottaisivat pulkan, jos sitä vetäisi niillä.

Monilla mäenlaskupaikoille on kuitenkin hyvät yhteydet ja lasta voi vetää pulkassa perille asti, jos tie sen sallii. Pulkkaan voi myös lastata, vaikka retkieväät, jotka ovat mukava syödä vaellusmatkan varrella. Jos pulkassa vetää pienempiä lapsia, kannattaa se vuorata, vaikka lampaantaljalla, joka pitää lapset lämpimänä. Ihan pieniä vauvoja pulkassa ei voi vetää, sillä siitä voi tippua helposti.

Mäenlaskupaikat ja turvallisuus

Pulkkamäkiä löytyy runsas lumisena talvena melkein joka puolelta ympäri kaupunkia. Kaupunkien ja kuntien yleiset säännöt ja lait määräävät sen, että jos pulkkamäki on kaupungin tai kunnan järjestämä, myös siellä sattuvista vahingoista ja haavereista voi pyytää korvausta kaupungilta. Tällaisilla paikoilla on myös aina oltava kaupungin oma järjestäjä paikalla, joka huolehtii kaikkien turvallisuudesta ja siitä, että pulkkailu sujuu hyvässä hengessä.

Kaupungin omassa pulkkamäessä on tietenkin myös huomioitu turvallisuus erittäin hyvin. Mäkeä hoidetaan niin, että kun se jäätyy, se käsitellään, jotta se tulee pehmeämmäksi. Pulkkamäet sijaitsevat myös aina turvallisella paikalla, jossa ei ole vaaraa autoista tai muusta liikenteestä. Mäessä ei ole vaarallisia kiviä tai puita, jotka voisivat aiheuttaa onnettomuuksia. Pulkanlaskijoiden itse tekemät hyppyrit myös yleensä puretaan, sillä ne voivat aiheuttaa kaatumisia ja onnettomuuksia.

Kaupungin pulkkamäestä löytyy myös usein valot, jotka valaisevat mäkeä pimeänäkin aikana. Se on todella mukavaa, sillä se mahdollistaa pulkalla mäenlaskun myös myöhemmin iltaisin. Alueet on usein aidattu turva-aidalla, joka estää asiattomien pääsyn paikalle ja pitää huolen siitä, että jokainen lasku päättyy turvalliselle alueelle. Kaupunkien ja kuntien omista pulkkamäistä kannattaa kysyä kaupungin toimistolta tai nettisivuilta.

Pulkkamäkeen on mukava lähteä koko perheen voimin. Siinä missä leikkipuisto on kesällä perheiden ja vanhempien kohtaamispaikka, on pulkkamäki sitä talvella. Itse rakennetut pulkkamäet ilmestyvät lumiseen aikaan monesti asutusten lähelle. Niissä laskettaessa kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, että ne eivät ole liian lähellä autoteitä ja lapset eivät keskenään pääse rakentamaan vaarallisen korkeita hyppyreitä.

Suomen pisin pulkkamäki sijaitsee Saariselällä ja siellä järjestetään myös pulkanlaskun MM-kilpailut vuosittain. Mäki on huimat 1200 metriä pitkä. Kilpailut on jaoteltu eri luokkiin ikäryhmien mukaan. Sarjoja on viisi, joista nuorimmat laskijat ovat 4-12 vuotiaita ja vanhimmat pitkälle yli eläkeikäisiä. Aikuisten sarja alkaa 18-vuotiaista ylöspäin. Kilpailusta löytyy myös oma sarja firmoille, joka kilpaillaan joukkueina sekä tuunatuille pulkille, jotka voivat olla mitä kummallisemman näköisiä.

Comments are closed.